Vuosikokouksessa majalla oli ennätyksellinen osanotto, kiitokset akiivisuudesta!
Kulunut vuosi 2013 oli melkoinen työvuosi. Saimme majan peruskorjauksen ja laajennuksen valmiiksi, teimme totuttuun tapaan riistapeltoja ja riistanhoitotyötä. Tietenkin tehdyksi tulivat myös riistakolmiolaskenta ja majavalaskenta. Laitoimme varainkeruun puitteissa maahan tuhansia ja tuhansia taimia, osallistuimme Vatulan ampumaradan talkootoimintaan, kisailimme hirvenkävelyn merkeissä naapuriseurojemme kanssa ja vuoden huipennuksena vietimme mahtavat peijaiset!
Alkanut vuosi 2014 on toivottavasti hieman rauhallisempi, vaan aivan laakereillemme emme heittäydy nytkään lepäämään. Keväällä on jälleen tiedossa metsänistutusta, jotta saamme taloutta tasapainoon viime vuosien rakennusurakan jäljiltä. Samasta syystä tänä vuonna, poikkeuksellisesti, jäsenmaksua kerätään 70 euroa hengeltä. Ensi vuonna palataan jälleen vanhoihin asetelmiin. Korotus on minimaalinen varsinkin niitä jäseniä ajatellen, jotka eivät millään tavalla osallistuneet talkoisiin.
Käypä vielä kurkkaamassa tämä blogin sivupalkista kohta Särkipirtti. Siellä ovat majan uudet vuokrahinnat ja käyttöehdot. Kerro kavereillesi ja levitä sanaa tästä uudesta, hienosta vuokrausmahdollisuudesta!
Heinäkuun viimeisellä täydellä viikolla Vatulassa järjestetään jälleen metsästysammuntojen SM-kilpailut, joihin tarvitsemme miehitystä. Nyt talkoopaine hieman helpottaa, kun kisojen järjestelyihin saadaan apua muiltakin piireiltä. Toimettomiksi emme kuitenkaan jää, talkoolaisia tarvitaan siltikin!
Jäsenpostia Säästöpankin sponsoroimassa kirjekuoressa on jälleen tulossa kevään kuluessa.