tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ampumaradan siivoustalkoot 9.5.2013

Koska seuramme on omistajajäsen Vatulan ampumaurheilukeskuksessa, tarkoittaa se että meillä on myös velvoitteita ampumaradan suuntaan - ei pelkkiä oikeuksia. Vaukin kevätkokouksen päätöksen mukaisesti ampumaradalla pidetään siivoustalkoot helatorstaina 9.5.2013 klo 9-12. Samassa yhteydessä rakennetaan ampumaradan aita loppuun. Riitialasta pakollinen ja velvoitettu miehitys on vähintään 2 henkilöä, mutta useampikin mielellään saisi mennä. Mukaan pitää ottaa soveltuvia työkaluja, esimerkiksi harava, lapio, vasara ym. Jos joku tietää menevänsä, niin ilmoittaudu ajoissa Elinalle. Muuten joudun taas soittelemaan ja määräämään. Nyt on oiva tilaisuus mennä tutustumaan paikkoihin ja ihmisiin, mikäli ampumaratatoiminta kiinnostaa!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Talkooviikonloppu 26.-27.4.

Majan sisäpuolen työt edistyvät, viimeisimpänä on tasoitettu muurattuja sisäseiniä ja laitettu lattiaa. Työtä riittää vielä kaikille halukkaille ja vaikka kuinka ja paljon! Siispä talkoot tiedossa jälleen perjantai-iltana 26.4. klo 17 alkaen ja lauantaina 27.4. klo 8 alkaen. Jos tiedät tulosi varmaksi, niin mukava olisi, jos ilmoittautuisit etukäteen Heikille/Jarkolle/Pentille. Se helpottaa töiden suunnittelemista ja sopan mitoittamista.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Lauantain 20.4. talkoot peruutettu

Lauantaina 20.4. ei ole talkoita majalla. Seuraavista talkoista ilmoitellaan täällä taas mahdollisimman pian.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kevään talkoot alkavat 12.-13.4.

Majan laajennus- ja peruskorjaustyöt jatkuvat tältä keväältä perjantaina 12.4. klo 17 alkaen ja lauantaina 13.4. klo 8 alkaen. Työlistalla on pääsääntöisesti sisätöitä. Kaikki mukaan, jokaiselle löytyy tekemistä ja kaikkien työpanosta tarvitaan. Ahkera rutistus nyt huhti-toukokuussa, niin päästään kaikki kesälomille.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Sihteerin terveiset: tiedote 1/2013


Majan laajennusprojekti jatkuu edelleen: etupäässä sisähommia ja talkooväkeä tarvitaan. Ei ole kuin pieni rypistys niin on valmis. Yhteydenottoja talkooasioissa voi ottaa Heikki Hankalaan puh 0405649101 ja Jarkko Vainionpäähän 0400-857827 sekä Pentti Majalahteen 0400298620. Kun maja on valmis, niin kesällä on Riitialan vuoro järjestää kahdet hirvikävelykisat naapuriseurojen kanssa kisattavaksi. Myös peurakahvit ja majan avajaiset maanomistajille olisi tarkoitus järjestää keväällä, mikäli saamme majan valmiiksi. Syksyllä on jälleen vuorossa hirvipeijaiset. Eli ohjelmaa on tiedossa. Olisi mukavaa, että saisimme riittävästi innokkaita seuramme jäseniä mukaan.

Toinen erittäin tärkeä asia on riistanhoito. Tulemme keväällä järjestämään riistapellon tekotalkoita, joista ilmoitamme seuramme sivuilla osoitteessa www.eramiehet.blogspot.com tai Pohjois-Satakunnan Seuratoimintaa-palstalla. Jos olet itse tekemässä riistapeltoja, niin riistahoitotoimikunta hommaa siemenet. Ota yhteys Tomi Vainionpää 050-9114285. Siemenet tarvitsisi tilata ennen huhtikuun loppua, että kerkiää tulemaan. Jos sinulla on hyvä peltopaikka mihin voisi tehdä riistapellon, niin ilmoita Tomille. Petopyyntiin olisi myös hyvä panostaa reilusti. Opastusta saa, jos tarvetta. Sorsien ruokintaan ja muuhunkin löytyy viljaa, jos tarvetta.

Kevään työlistalla on myös metsänistutusta. Seuraa blogia ja paikallislehteä. Tämä sen takia, että saamme nopeammin seuran talouden tasapainoon majaprojektin jälkeen ja toiminnan pyörimään entisellään. Yhdistystoiminnan kulut kuitenkin juoksevat koko ajan ja pakollisia laskuja täytyy maksaa, vaikkei mitään tehtäisikään.

Seurantoimintamme tärkein resurssi on aktiivinen ja osallistuva jäsen. Ilmoittaudu mukaan töihin, jokaiselle riittää varmasti tekemistä!

Jos osoitteesi muuttuu tai on muuta asiaa, niin ilmoita sihteerille: Mika 050-9114285 tai taigankulkija (a) gmail.com.