Riistanhoitoa ja metsästystä pohjois-satakuntalaisilla soilla ja saloilla vuodesta 1959.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Tehostetut talkooviikot
Maanantaista 24.9. alkaen aina hirvijahdin aloitukseen 12.10. saakka talkoilemme tehostetusti rakennustyömaalla. Majalla on talkoot JOKA PÄIVÄ klo 16 ja LAUANTAISIN KOKO PÄIVÄN alkaen klo 8. Talvi tulee ja ulkotyöt on saatava valmiiksi ennen sitä. Tuulen ja tuiskun pauhatessa pihalla on mukava tehdä sisähommia. Se kuitenkin edellyttää, että porukka aktivoituu tekemään talon ulkopuoliset työt valmiiksi.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Katontekoa viikonloppuna 14.-15.9.
Tulevan viikonlopun talkoissa yritetään laittaa mahdollisimman paljon huopaa kattoon. Miehiä ja naisia tarvitaan niin lappeella kuin maassakin. Lisäksi on kaikenlaista muutakin työtä, joten jokaiselle löytyy varmasti järkevää tekemistä! Syksy on nyt, talvi tulee varmasti ja kohta alkaa muun muassa hirvenmetsästys, joten nyt on viimeiset hetket kattotyömaalle. Kaikki mukaan!
maanantai 20. elokuuta 2012
3 seuran kisat pe 31.8.
Aureenlopen miehet kutsuvat perinteiseen kolmen seuran kisaan perjantaina 31.8.2012 klo 18.00 Tevapirtille. Kisat jäivät talvella pitämättä, joten nyt sukset vaihtuvat lenkkikenkiin. Aseena pienoiskivääri. Kaikki joukolla mukaan!
torstai 16. elokuuta 2012
Ryhdistäydy talkoisiin!
Talkoot jatkuvat edelleen joka perjantai-ilta alkaen klo 17 ja lauantaipäivät alkaen klo 8. Jos haluat mennä työmaalle muulloin tai auttaa jossain tietyssä työssä, soita Heikille 040 5649 101. Talkoissa tähän mennessä käynyt porukka on melko ylityöllistetty vakiosakki ja valitettavasti aika moni sellainen on joukosta puuttunut, joka kuitenkin syksyllä metsällä käy. Tänä vuonna rakennetaan, siitä ei parane lusmuilla. Uskokaa pois, kaikki selitykset on jo kuultu. Harrastuksiin, viihteelle ja metsälle kyllä kerkiää myöhemminkin.
tiistai 7. elokuuta 2012
Talkoot Vatulassa 11.8. klo 10-14
Kaikkien Vatulan ampumaradan omistajaseurojen yhteinen talkoopäivä, jonka tavoitteena on saada alue siivottua, korjattua huoltorakennuksen räni ja mainostaulun teline, haulikkoradan aidan viimeisteleminen ja vesakoiden raivaus. Mukaan omia työkaluja: raivaussaha, vesuri, vasara, lapio, rautakanki ja harava. Kahvit ja grillimakkarat talkooväelle.
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Ikaalisten-Jämijärven RHY tiedottaa
Metsästäjäkurssit: 21.-22.10.2012 Tevapirtti, alk. 21.10 klo.17.00
23.-24.11.2012 Nousula, Kovelahti, alk. 23.11 klo.17.00
Metsästäjätutkinnot: 11.8.2012 Tevapirtti, klo17.00
14.9.2012 Sammin St1, klo18.00
22.10.2012 Tevapirtti, klo17.00
24.10.2012 Sammin St1, klo18.00
24.11.2012 Nousula, Kovelahti
klo17.00
14.12.2012 Sammin St1, klo 18.00
Metsästäjän
oppaita myytävänä: Mauno Jokinen puh.0400-838 403
Merkkiammunnat
Vatulan radalla:
Lauantaisin 25.8, 1.9, 8.9,
15.9, 22.9 ja 29.9. Kaikkina päivinä
klo 11-15
Eräkoira
kiertopalkinto Kiertopalkinnosta kilpaillaan kaikkien
metsästyskoirarotujen kesken, tulokset pisteytetään saavutettujen
luokkatulosten-, KV-kokeiden ja SM-kokeiden ja niiden valitakokeiden tulosten
perusteella. Kilpailuaika on 1.1.2012 – 31.12.2012, tulokset tulee ilmoittaa
toiminnanohjaajalle 15.1.2013 mennessä.
RHY:n
mestaruusammunnat, järjestetään
Vatulan ampumaradalla 9.8.2012, alkaen klo.17.00. Lajeina on metsästys TRAP ja
HIRVI. Molemmista lajeista jaetaan henkilökohtaiset mitalit, sekä molempien
lajien parhaasta yhteistuloksesta kiertopalkinto ”YLEISMESTARI”, joka luovutetaan RHY:n vuosikokouksen
yhteydessä. Sarjat
ovat: Alle 20v, alle 60v, yli 60v, sekä naiset. Nyt
kaikki metsästäjät sankoin joukoin mukaan verestämään ampumataitoja ja ottamaan
osaa mestaruuskisaan.
Suurpetohavainnot: Suurpedoista
tehtävät havaintoilmoitukset on tärkeitä kannan seurannan kannalta, sekä
mahdollisten kaatolupahakemusten onnistumiseksi. Havainnot tulee ilmoittaa
viipymättä jollekin seuraavista suurpetoyhdysmiehistä:
Seppo
Pentikäinen 0500-208 919
Ilkka
Vähätalo 040-538 2253
Petri
Riihimäki 0400-396 473
Riku
Vallila 040-7345494
Mauno
Jokinen 0400-838403
Rami
Savisto 050-5868078
Teuvo
Puska 040-7280291
Lisätietoja RHY:n tapahtumista:
Toiminnanohjaaja Tuomo Kivimäki, puh 040-524 3268 tai
puheenjohtaja Jorma
Peltomäki, puh. 0400-516 769
Tietoa
tapahtumista myös: http://riistaweb.riista.fi/
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Hirvenkävely 11.8. Kovelahdessa
Perinteinen kolmen seuran [Riitiala, Kovelahti, Lapinneva] välinen hirvenkävely Kovelahden majalla 11.8. klo 13. Jokainen mukaan osallistumaan, keräämään omalle joukkueelle mahdollisimman paljon pisteitä ja tutustumaan naapuriseuralaisiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)